18.12.15

Tietosuoja on uusi kilpailuoikeus

Nyt kun uusi tietosuoja-asetuksen voimaantulo on lopultakin varmistunut, on hyvä hetki miettiä sitä, miten ja milloin käytännössä asiat etenevät. Omasta mielestäni tietosuoja ja siihen liittyvä lainsäädäntö konkretisoituu monelle vasta sitten, kun ensimmäinen kunnon tietovuoto sattuu kohdalle.  Sitä ennen kysymys on vain etäisestä ja abstraktista asiasta, jonka todellista merkitystä on vaikeata ymmärtää.

Ja kyllä, vaikka et huomannutkaan että asetus tulee, vaikuttaa sinun työhösi ja myös sinun yritykseesi.

Nyt tietenkin monet tämän lukijoista ajattelee, että puhun jo vanhoista asioista, jotka ovat kaikille tuttuja. Todellisuudessa asiaan vähänkin perehtynyt asiantuntija elää vielä pitkään melkoisessa kuplassa sen suhteen, mikä on yleinen ymmärrys asiasta. On hyvin todennäköistä, että jopa omassa yrityksessäsi tai organisaatiossa vielä aika harva ihminen on tarkalleen tietoinen siitä, mitä esimerkiksi uusi tietosuoja-asetus tuo mukanaan.

Tietosuoja on vain yksi esimerkki sellaisesta merkittävästä uudistuksesta, joka vaikuttaa jokaisen yrityksen toimintaan, mutta jonka merkitys tajutaan vasta siinä vaiheessa, kun "vellit ovat housussa". Kuten aikoinaan kilpailuoikeuden kanssa. Tänä päivänä sen ymmärrys alkaa olla monessa yrityksessä hyvällä tasolla. Vaikka kilpailuoikeuteen liittyviä rikkomuksia tapahtuu, hyvin harva yritys on kuitenkaan täysin tietämätön kilpailuoikeudesta. Tämän lisäksi asian todellinen arvo ja merkitys yritystoiminnassa on myös ymmärretty. Kilpailuoikeuden tarkoituksena ei ole ainostaan rajoittaa, vaan myös huolehtia siitä, että sinun oma yrityksesi voi kilpailla samalla viivalla muiden yritysten kanssa. 


Sakot tuovat todellisuuden

Kilpailuoikeuden osalta tähän osaamistason on päästy pitkälti kahdesta syystä: pitkällisen kouluttamisen tuloksena sekä huikeiden sakkojen seurauksena. Kun 2000-luvun aikana Euroopan komissio ja paikalliset kilpailuviranomaiset rankaisivat montaa eri alan yritystä useiden miljardien eurojen arvoisilla sakoilla, yritykset vähitellen ymmärsivät kilpailuoikeuden merkityksen ja myös sen, että se on tullut jäädäkseen.

Tietosuojalla on edessään samanlaisesta kehityskulku. Kuten aiemmin  kilpailuoikeudessa, tai ympäristöoikeudessa tai vaikkapa julkisissa hankinnoissa. Seuraavien vuosien aikana tuhannet alan lakimiehet tienaavat sievoiset summat rahaa konsultoidessaan tuhansia yrityksiä. Monet yritykset yrittävät riipiä kasaan tietosuojaan liittyviä asiantuntijoita suurella rahalla. Kaikki tämä tulee viemään yritykset lähemmäs todellista tietosuoja-osaamista.

Mutta oma arvaukseni on, että todellinen muutos tapahtuu hieman pitemmän ajan päästä, noin kahden-neljän vuoden kuluttua. Silloin tietosuoja-asetusta koskevat lait on saatettu kansallisesti voimaan kaikissa EU-maissa. Lait ovat parhaassa tapauksessa olleet voimassa jo useamman vuoden jossakin maassa. Tämän seurauksena myös paikalliset viranomaiset alkavat käyttää toimivaltaansa eli tutkia yritysten puutteita. Jossain vaiheessa, jossain valtiossa, paikallinen viranomainen lyö pöytään ensimmäiset isot sakot. Vasta tässä vaiheessa todellinen tietosuojan tietoisuuden räjähdysmäinen kasvu alkaa. Ja ne yritykset, jotka ovat varautuneet asiaan aiemmin, ovat merkittävästi paremmassa asemassa kuin ne, jotka heräävät myöhään.


Vaikka olet asiantuntija, sinua on ymmärrettävä

Omassa työssäni, yrityksen lakimiehenä, tärkeänä tehtävänäni on saada muut, alaa tuntemattomat ymmärtämään mistä puhun ja myös ymmärtämään seuraukset, jos esimerkiksi lakia ei noudateta. Jokainen yrityksessä työskentelevä lakimies käy tällaisia keskusteluja joka päivä.

Kysymys ei ole mitenkään siitä, että ihmiset haluaisivat rikkoa lakia. 

Harvoin siis pääsee suoraan huudahtamaan "stop the press" ja tekemään ilmoituksen poliisille tai jollekin muulle viranomaiselle. Sen sijaan kysymys on siitä, että ihmiset eivät aina täysin ymmärrä tuon tai tämän lain koskevan myös juuri tätä tiettyä pientä ja erityistä tilannetta. Tälläkin hetkellä aika moni juristi joutuu jatkuvasti työssään toistelemaan, että kyllä: nämä tietosuojavaatimukset koskevat jokaista toimittajaa ja jokaista tiedoksiantoa, riippumatta siitä, miten pieni toimeksiannon risaus on kyseessä. Ihmiset helposti ajattelevat, että eihän tuo tai tämä laki koske näin pientä asiaa, sehän koskee vain niitä isoja juttuja.

Tämä ei ole vain lakimiesten ongelma. Myös muut oman alansa asiantuntijat kohtaavat vastaavanlaisia kommentteja satamäärin joka päivä työssään. Mistä tässä on kysymys? Ei, kysymys ei ole siitä, että ihmiset olisivat tyhmiä. Kysymys on siitä, että heillä ei ole riittävästi ymmärrystä oman alasi osaamisesta ja että se ei ole riittävän tärkeää hänelle. Vielä.

Esimerkiksi myyntihenkilö miettii ennemmin, miten yrityksen voitto (tai oikeammin hänen bonuksensa) maksimoidaan. Siinä ei kovin herkästi tule mieleen esimerkiksi se, että yrityksen virustorjunta-ohjelmisto pitää päivittää aina tarvittaessa, pahimmassa tapauksessa juuri kesken suuren myyntipresentaation. Tai että ei, sitä yrityksen sähköpostia ei saa asentaa omalle Macille vaikka se olisi kuinka helppoa ja vaikka se on tietenkin hienoa, että sinä teet työtä kotikoneelta ja iltaisinkin. Mutta voi olla, että esimerkiksi tietosuoja on jossain vaiheessa (ellei se ole jo) kyseisen myyntihenkilön huolenaihe. Tähän huolenaiheeseen on pystyttävä vastaamaan, mieluiten asiantuntevasti.

Ongelma on se, että sinua, erityisosaajaa on vain yksi, ja muita ihmisiä, kuten työntekijöitä ja esimiehiä on satoja, ellei jopa tuhansia. Se, että tieto on mahtavasti luonnehdittu sinun omaan päähäsi, ei tarkoita sitä, että asiat ovat hyvässä järjestyksessä yrityksessä. Vasta kun saat edes pienen osan tätä tietoa siirrettyä heidän päähänsä ja edes jotakuinkin pysymään sen siellä, asia alkaa olla hoidossa. Sinä et voi tehdä

Yksi parhaimmista tavoista lisätä tietoisuutta on kouluttaminen. Olen itse huomannut esimerkiksi, että aina kun annan koulutusta julkisista hankinnoista, seuraavan kolmen viikon aikana puhelin pärisee punaisena koulutuksessa mukana olleiden soitoista. Seurauksena on tyypillisesti myös se, että säännöksiä tulkitaan jopa liian ankarasti ja joskus joudun jopa vähän toppuuttelemaan ja sanomaan ne kaikkien normaalien ihmisten inhoamat sanat: "riippuu tilanteesta".


Tässäpä muutamia koottuja kommentteja uudesta tietosuoja-asetuksesta:

Castren & Snellmannin Eija Warma: Finally Agreed - New EU Data Protection Regulation Is Here!

EK:n ei niin mairitteleva näkemys

Samoin Business Europe ei ollut kovinkaan innoissaan

Kaupan liiton mielestä asetus tuo merkittäviä lisärasitteita

Oikeusministeriön tiedote

Oikeusministeriön hankesivu

Asetuksen konsolidoitu teksti



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti